Navigaatio

Kirjautuminen

Mikä Reiluttaja?

 

"Reiluttaja on aktiivinen kuluttaja joka omalla toiminnallaan tahtoo edistää reilua ja oikeudenmukaista maailmankauppaa. Reiluttaja-arvonimeä voivat käyttää  koulusviikonlopun läpikäyneet yksityiset ihmiset, jotka halutessaan kykenevät viemään tietoa vastuullisesta kuluttamisesta myös omille sidosryhmilleen. Reiluttaja voi edistää lähipiirinsä tietoisuutta itselleen parhaaksi kokemallaan tavalla, sillä kaikki Reiluttajat ovat omanlaisiaan."

 

Eettisen kaupan puolesta ry on kouluttanut vuosina 2009-2011 150 suomalaista Reilun kuluttamisen asiantuntijoiksi. Reiluttaja – Reilu kuluttaja -koulutusohjelman tavoitteena on tuottaa vastuullisen kuluttamisen osaajia, jotka aktiivisella toiminnallaan ja kampanjoinnillaan lisäävät suomalaisten tietoisuutta ja kiinnostusta jokapäiväisten kulutustottumustemme vaikutuksista kehitysmaiden ihmisten elämään.

Koulutuksen tarkoituksena on antaa vahvat perustiedot Reilun kaupan merkkijärjestelmästä ja eväät toimia reilun kaupan puolesta haluamallaan tavalla.

Reiluttaja -koulutus kestää yhden viikonlopun. Ensimmäinen kaksipäiväinen Reiluttaja-koulutus pidettiin Helsingissä syyskuussa 2009. Vuonna 2010 Reiluttajia koulutettiin Tampereella ja Helsingissä ja vuonna 2011 Turussa ja Helsingissä. Keväällä 2012 koulutus järjestetään ensimmäisen kerran Joensuussa.

Lisätietoja koulutuksesta.

Hanke on vuosina 2009-2011 toteutettu yhteistyössä Reilun kaupan edistämisyhdistyksen, Ruotsin Föreningen för Rättvisemärkt Sverigen sekä virolaisen Eesti Roheline liikumine -järjestön kanssa Euroopan unionin rahoituksella. Vuonna 2012 koulutus toteutetaan Eettisen kaupan puolesta ry:n, Marttaliiton ja Reilun kaupan edistämisyhdistyksen kanssa yhteistyössä.

EU lippu